Yksittäiselle kuluttajalle tiedon kerääminen satojen tuotteiden ja yritysten eettisyydestä on hankalaa ja aikaavievää. Tämän takia kuluttajat joutuvat tekemään ostopäätöksiään rajallisen ja valikoidun eettisyyteen liittyvän tiedon pohjalta ostopäätösten kauaskantoisista vaikutuksista huolimatta. Samalla kuitenkin suuri joukko kuluttajia etsii samaa tietoa ja pohtii samoja ostovalintojen eettisyyteen liittyviä kysymyksiä tietämättä toisistaan. Tämän sivuston ovat avanneet kuluttajat, jotka haluavat jakaa saamansa tiedon toisilleen ja hyödyntää muiden hankkimaa tietoa. Sivusto on siis täysin kuluttajien itsensä hallussa, eikä ole riippuvainen yhdistyksistä tai yrityksistä. Tämä on tärkeää sivustolla olevan tiedon puolueettomuuden ja käytännönläheisyyden kannalta.
Sivuston ovat rakentaneet vapaaehtoistyöllä kuluttajat, jotka ottavat eettiset kysymykset huomioon valinnoissaan. Sivuston tarkoitus ei siten ole tuottaa voittoa kellekään, vaan perimmäinen syy sen perustamiselle on näkemys oikeudenmukaisemmasta ja puhtaammasta maailmasta. Voit ottaa yhteyttä sivuston valvojiin osoitteessa info@eettinenkuluttaja.net. Jos haluat ehdottaa lisäystä sivustolle, kirjoita asiasta sivuston keskusteluosioihin äläkä sähköpostiosoitteeseen. Ennen yhteydenottoa lue myös FAQ. Jos sinulla on tietoa tai kokemuksia, jotka sopivat lisättäväksi sivustolle voit lisätä ne klikkaamalla sivun oikeasta laidasta "muokkaa sivua". Käyttäjiä suositellaan myös rekisteröimään käyttäjätunnus sivustolle. Rekisteröidyllä tunnuksella voit luoda uusia sivuja, ladata kuva- ja muita liitetiedostoja, välttää muokatessasi kuvatodennuksen eikä IP-osoitteesi näy sivustolla. Sivustolle ovat tervetulleita rekisteröitymään kaikki, jotka pyrkivät ostopäätöksillään edesauttamaan sosiaalisesti oikeudenmukaista maailmaa ja puhdasta ympäristöä.
Muokkausohjeet
Muokkaaminen tapahtuu seuraavasti:
Mene sivulle, jota haluat muokata, esim. klikkaamalla vasemman laidan valikosta haluamaasi sivua (kuten Vaatekaupat).
Kaksoisklikkaa sivua hiiren vasemmalla painikkeella
Kirjoita haluamasi muokkaukset aukeavaan tekstieditoriin samalla tavalla kuin esim. Word tai muussa tekstinkäsittelyohjelmassa.
Kirjoita editorin alapuolella olevaan kenttään mitä olet muokannut, esim. "Tietoja lisätty Lindexistä" ja klikkaa "Save" painiketta tallentaaksesi muokkaukset.
Lähdemerkintä on aina liitettävä tietoon, joka ei ole yleisesti tiedossa. Lähdemerkintä kirjoitetaan ensisijaisesti viittausajankohtineen tiedon jälkeen sulkeisiin muodossa (6/2007, Wikipedia). Lähteetön teksti kuten mielipiteet ja vapaamuotoiset kokemukset voi kirjoittaa keskusteluosioon klikkaamalla kyseisen sivun alalaidassa olevaa "lisää kommentti" linkkiä.
Sovellettavuus kulutusvalintoihin: sivustolle lisättävän tiedon (keskustelu-osiota lukuunottamatta) on aina oltava sellaisessa muodossa, jossa sitä voidaan suoraan soveltaa kulutusvalintoihin. Tämä tarkoittaa, että sisällön on kuvattava tuotteen tai yrityksen eettisyyttä mahdollisimman vertailukelpoisessa muodossa. Muuhun mielenkiintoiseen tietoon voi laittaa linkkejä. Lisättyjen linkkien sisällöstä pyritään tiivistämään olennaisimmat sovellettavat tiedot lyhyesti tälle sivustolle, niin että linkitetty sivu tarvitsee lukea vain jos haluaa asiasta lisätietoa.
Muita ohjeita
Vasenta palkkia voi muokata klikkaamalla "Muokkaa palkkia" sivun oikeasta laidasta.
Muokatessasi sivua, linkin lisääminen tapahtuu valitsemalla teksti, johon linkki tulee, sekä klikkamalla -painiketta.
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat luoda uusia sivuja.
Tuohon eettisyyden subjektiivisuuteen voi olla ottamatta mahdollisimman vähän kantaa kertomalla kaikista olennaisista kulutusvalintojen eettisyysnäkökohdista ja jättämällä esim. ydinvoima/tuulienergia -päätöksen lukijalle.
Eikö toi "eettinenkuluttaja" nimenä ole vähän ristiriitainen, jos eettisen kuluttajan on tarkoitus kuluttaa mahdollisimman vähän? Ja "eettinen" on todella subjektiivinen käsite. Jollekinhan esimerkiksi ydinvoima voi olla eettistä ja toiselle ei...
Uusien sivujen luominen asioista, joista ei vielä ole sivua, on suositeltavaa eikä se missään nimessä tarkoita että rakenne rikkoontuu. Rakenteen noudattaminen tarkoittaa esimerkiksi, että jos luot sivun "Maidot", sitä ei voi laittaa pääkategorialinkiksi vasempaan palkkiin tai alakategoriaksi "Matkustaminen" sivulle vaan se kuuluu rakenteessa elintarvikkeiden alakategoriaksi. Itse rakennetta on tietenkin hyvä parantaa, mutta siitä olisi suositeltavaa sopia ensin esim. täällä keskustelu-osiossa.