Eettinenkuluttaja.net

Käyttöehdot

Käyttöehtoja sovelletaan Eettinenkuluttaja.net (myöhemmin "sivusto") www-sivuihin ja niillä esitettyyn tai niiltä ladattavaan aineistoon. Käydessänne näillä sivuilla hyväksytte jäljempänä mainitut ehdot teitä sitoviksi.    

Immateriaalioikeudet

Sivuston tekstiaineistoa voi lainata sillä edellytyksellä, että tiedon lähde mainitaan käytön yhteydessä. Sisältöä tai sen osaa ei saa kopioida, siirtää, jaella eikä tallentaa myöhempää käyttöä varten ilman lähdeviittausta. Sivujen ja niiden sisältämien tietojen käyttö yksityisiin, henkilökohtaisiin tarkoituksiin on vapaata, ja sivuilta kopioitujen osien tulostaminen henkilökohtaiseen käyttöön on sallittua.

Sivuston logoa ei saa lainata ilman vähintään yhden ylläpitäjän lupaa. Valokuvien ja muun kuvamateriaalin tekijänoikeudet ovat valokuvaajilla, kuvien tekijöillä tai sivustolla. Ko. materiaalin käytöstä on aina sovittava erikseen tekijänoikeuden haltijan kanssa.

Sivusto saattaa sisältää muiden osapuolien tavaramerkkejä tai muita lailla suojattuja immateriaalisia hyödykkeitä. Ne kuuluvat omistajilleen eikä niiden käyttö sivustolla anna sinulle tai kenellekään muulle oikeutta käyttää niitä muussa yhteydessä. Sivustolla ei ole tosiasiallista suhdetta tavaramerkkeihin tai niiden omistajiin eikä sivusto siten voi myöntää sinulle tai kenellekään muulle oikeutta käyttää kyseessä olevia tavaramerkkejä.

Vastuuvapaus

Sivusto on käyttäjien vapaasti muokattavissa oleva sivusto, eikä sivusto takaa tietojen oikeellisuutta. Sivustolta löytyy paljon arvokasta ja totuudenmukaista tietoa, mutta sivusto EI kuitenkaan voi taata siellä olevan tiedon oikeellisuutta. Sivuston ylläpitäjät ja perustajat eivät ole millään tavalla vastuussa mahdollisten virheellisten tai loukkaavien tietojen olemassaolosta tai niiden käytöstä.

Sivustolla oleva tieto tarjotaan lukijoille ilmaiseksi ja ilman velvoitetta; tämän sivuston lukeminen ei luo sinun, sivuston tai kenenkään sivustoon liittyvän henkilön välille sopimus- tai vastuusuhdetta. Sinulla on rajattu oikeus käyttää ja kopioida materiaalia sivustolta, mutta tämä käyttöoikeus ei muodosta tai implikoi minkäänlaista sopimuksellista tai muunkaltaista korvausvastuuta.

Huomaa, että sivustolta löytyvä tieto saattaa rikkoa sen valtion lakeja, joiden alueelta käytät sivustoa. Sivusto ei rohkaise tai yllytä rikkomaan paikallisia lakeja tai asetuksia, mutta sivuston tieto on fyysisesti talletettu alueelle, jossa se nauttii paikallisen perustuslain ja Yhdistyneiden kansakuntien Yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen kaikille suomaa sananvapautta. Valtiosi lait eivät välttämättä takaa tätä vapautta, ja siksi sivusto ei voi olla vastuussa mahdollisista rikkomuksista, joita teet käyttäessäsi sivustoa tai luodessasi hyperlinkkejä muista hyperdokumenteista sivustoon. Jos tarvitset tarkkoja neuvoja jostakin aiheesta, käänny osaavan asiantuntijan puoleen.

Vaikka virheellisiä tietoja pyritään korjaamaan sivustolla, kenelläkään ei ole velvollisuutta korjata niitä, ja tästä syystä kaikki sivustolta löytyvä tieto toimitetaan sinulle ilman takuuta oikeellisuudesta tai sopivuudesta mihinkään käyttötarkoitukseen.

Muuta

Sivusto ei vastaa niiden www-sivujen sisällöstä ja lainmukaisuudesta, joihin sivustolta on linkkejä. Sivuston käyttöehtoihin sekä mahdollisiin niiden sisällöstä johtuviin kiistoihin sovelletaan Suomen lakia.


Sivu

Muokkaa sivua
Versiohistoria

Vasen palkki

Muokkaa palkkia
Versiohistoria

Oma profiili

Kirjaudu sisään
Unohtunut salasana
Rekisteröidy

Eettinenkuluttaja.net 2008
Viimeksi muokattu 4/10/08 12:25 AM. - Käyttöehdot