Ylläolevat luotettavien ulkopuolisten tahojen tekemät vertailut on tehty lähinnä suuryrityksistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vertailujen ulkopuolella olevat pk-yritykset olisivat vähemmän yhteiskuntavastuullisia vaan usein tilanne voi hyvin olla päinvastoin.
Vaikka jokin listattu yritys tällä sivulla on saanut eettiseen toimintaan liittyvän tunnustuksen, voi sen toimintaan kuitenkin liittyä merkittäviä eettisiä ongelmakohtia. Vertailujen voittajina voi olla myös yrityksiä, jotka ovat toimineet yhtiön historian aikana epäeettisesti, mutta ovat myöhemmin parantaneet yhteiskuntavastuun tasoaan.
Tuo Neste Oil. En haluaisi pilata "vihreästä polttoaineesta" iloitsevien hurmiota, mutta entäs ne järkyttävät alueet kaadettua sademetsää? Tiedän, palmuöljystä menee suuri osa muuallekin, mutta kuitenkin.